24.5.2016

Sairaslomaillen

Ei ottanut jalka parantuakseen toivottuun tahtiin, joten jouduin viime viikolla jättäytymään töistä jälleen sairaslomalle ja sairasloma jatkuu yhä edelleen. Näin ollen myös rallytoko-kisat jäivät välistä perjantaina. Lauantaina kävin kisoissa talkoilemassa, otin ilmoittautumisia vastaan sekä vahdin mestari- ja voittajaluokan käytösruutua. Ostin samalla reissulla koirilleni rallytokon-kisakirjat, koska kyllä me joskus korkataan ne kisat!

Tavoite on päästä osallistumaan islanninlammaskoirien rallytokon rotumestaruuksiin syksyllä Rosen kanssa. Toki Rosen kisailut saattavat jäädä väliin jos meillä vihdoin ja viimein olisi pieniä pentuja kasvamassa. Nähtäväksi jää minkälainen syksy meillä tulee olemaan. Toki voinhan ottaa villin kortin käyttöön ja osallistua maalaistollojen kanssa?

Sunnuntaina saapui illasta yövieraita Salosta: Riika ja hänen islantilaiset Kári ja Imir. Kyllä Iriksellä oli lystiä kun pääsi pihalla rallaamaan Kárin kanssa kun kaikenlainen harrastaminen ja tekeminen on jäänyt todella vähälle jalkani takia. Riikan ja poikien vierailu oli aivan ihana piristys tämän ankean sairasloman keskellä.


Sairasloman aikana on kyllä saanut hoidettua koneen ääressä tehtäviä asioita oikein mallikkaasti, on mietitty tulevia näyttelyreissuja ja niitä valmisteltu ja pohdittu ja laskeskeltu. Myös kasvatusasioita on päässyt pohtimaan ja urosvalinta ei tunnu kyllä helpolta tällä hetkellä, mutta sekin pitäisi pikku hiljaa saada tehdyksi kun oletettavasti Iriksellä on juoksu heinäkuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti