11.8.2015

Koirakavereita ja paimennusta

Niina tuli aamupäivästä kolmen koiruutensa kanssa käymään luonani ja samalla otettiin selvää, miten koiruudet tulevat keskenään toimeen. Vanhat tutu Pihka ja Iina oli mukana sekä uusi tuttavuus Myy. Oli aikamoinen näky, kun pihalla vilisti kuusi koiraa. Kaikki tulivat todella nätisti toimeen, ei yhden ainuttakaan pörähdystä ja laittoipa nuoriso oikein rantaliralliksikin!

Pihka
Iina
Myy

Illasta oli ohjelmassa paimennusta Imatralla. Jossu pääsi näkemään ensimmäistä kertaa elämässään lampaita ja oli siinä maalaistollolla ihmettelemistä. Ensin kävin Rosen ja harjoiteltiin kuljettamista. Alkuun Rosea jänskätti hirmuisesti, mutta selviytyi tehtävästä hienosti ja toisella kerralla pyöröaitauksessa toimi aikas upeasti!


Sitten otin seuraavaksi Jossun ja Iriksen. Jossu ottaa tosi paljon tukea ja turvaa Iriksestä arjen askareissa, joten ajattelin olevan ihan fiksua että Jossu näkee lampaat ensimmäistä kertaa Iriksen kanssa. Hyvin ajateltu, sillä sitten kun Jossu toimi yksin jännitti tolloa melkoisesti. Rohkistui kuitenkin ja osasi toimia pyöröaitauksessa. Toisella kierroksella Jossu pääsi kokeilemaan kuljettamista ja kun hoksasi homman jutun tuntui neitonen hakeutuvan lauman puolelta toisella aivan omatoimisesti. Treeniä vain niin kyllä Jossusta paimenen saa ja Näpille lampaita sitten.

Iris oli täpäkkänä pyöröaitauksessa ja harmikseni sain huomata, että neiti menee turhan liki lampaita ja näykkii. Ei paljoa, mutta vähän kuitenkin. Voihan kurjuus sentään! Noh, me opetellaankin sitten paimentamaan paljon rauhallisemmin ja aika kivasti onnistuttiin. Tai Ari onnistui Iriksen kanssa. Toisella kierroksella harjoiteltiin kuljettamista ja Iriksen kanssa sai pitää kunnon välin lampaisiin ja rauhoittaa menoa. Ihan kivasti sujui. Treeniä vaan koko porukalle lisää niin ehkäpä tämä tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti