23.6.2014

Ekat rallyt

Vihdoinkin päästiin Rosen kanssa LPKYn järjestämälle rallytoko-kurssille! Kurssiahan on vedetty jo kahdesti, mutta aikatauluni on olleet toiset joten ei olla päästy. Käytiinhan me likkojen kanssa möllikisat jo korkkaamassa, joten sen jälkeenhän on varsin hyvä vasta aloittaa treenaamiset?

Meitä oli tänään kaksi ensikertalaista paikalla ja meidät otettiinkin sivuun ja kerrottiin rallytokosta ja kylteistä ja mitä oltiin edeltävällä kerroilla tehty. Saatiin myös pari rataa kokeiltavaksi ja olihan se hauskaa kun on jo jonkinlainen käry miten homma toimii.

Tunnin lopulla käytiin kokeilemassa myös houkutuksien ohitusta ja eihän Rose edes huomannut palloja tai maassa olevaa avointa nakkipussia, kontakti pysyi koko ajan minussa. Ihastuttava neiti ja tämä taitaa olla meidän laji Rosen kanssa.

Muutto edistyy,oma sohva paikoillaan!

15.6.2014

Lomaviikko

Viikon mittainen kesäloma on nyt vietetty. Loman aloitin jo viime perjantaina vapaapäivällä ja kävin kampaajalla. Sitten odottelin miestä saapuvaksi kotiin, pakattiin auto ja suunnattiin Kokkolaan. Siitä viikonlopusta enempi edeltävässä kirjoituksessa.

Maanantaina kävin Jaanan kanssa Pasadan järjestämällä koiravalokuvaus-luennolla ja eipä sieltä paljoa irti saanut. Siellä ne valokuvaajat selitti ihan samoja asioita, mitä miehenikin selittää valokuvauksesta. Minulla on siis hyvä opettaja kotona.

Tiistaina suuntasin Näpille pinoamaan puita ja siellä tulikin muutama päivä vietettyä. Tytöt nautti kun pääsivät maalla kirmailemaan Maxin, Miken ja Jossun kanssa.

Torstaina palattiin likkojen kanssa takaisin kaupunkiin ja loppuviikko menikin muuttoa tehdessä. Tammikuussa aloin silloin tällöin asumaan omakotitalossa ja haaveilinkin, josko tuolloin voitaisiin Arin kanssa asua omassa omakotitalossa ja nyt haave toteutuu! Toki talo ei tule olemaan oma, mutta saadampahan asua edes vuokralla omakotitalossa. Ah ihanuutta!

Loppuun vielä muutamia kuvia viikolta.

8.6.2014

Viikonloppu Kokkolassa

Monta tuntia autossa istumista, ulkona auringon kärvistettävänä ja haukuntaa kuunnellessa. Mutta oli se kyllä sen arvoista! Tuli vietettyä aivan mielettömän ihana viikonloppu Kokkolassa islanninlammaskoirien parissa. Perjantain ajeltiin jo valmiiksi Kokkolaan ja yövyttiin Best Western-hotellissa.


Lauantaina oli islanninlammaskoirien erikoisnäyttely ja paikalla oli yli 80 koiruutta! Näyttelypaikkana oli Kokkola Camping ja oli kyllä näyttelypaikkana sangen onnistunut kun sää oli erityisen hyvä. Ehkä vähän kuuma, mutta mieluummin sitä viettää päivän auringon alla kuin vesisateessa.

Tuomarina oli Susanne Wendell ja tässä hänen mietteensä Rosesta: "Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Selkeä sukupuolileima. Kaunis muotoinen pää. Hyvät tummat silmät. Hyvät korvat. Erittäin hyvä ylälinja ja ryhti. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Oikein kulmautunut edestä ja takaa. Riittävä raajojen luusto. Erinomainen karvanlaatu ja väri. Kaksoiskannukset. Liikkuu hyvin."

JUN ERI3 SA
Ja tässä yllättäjä-Iriksestä: "Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Erittäin hyvin kehittynyt 1,5 vuotias, jolla kaunis pää ja ilme. Oikeanmuotoiset tummat silmät, hyvät korvat. Erinomainen ylälinja ja häntä. Erinomainen runko. Hyvät raajat ja kulmaukset. Lihaksikas. Erittäin hyvä karvapeite ja väritys. Kaksoiskannukset."

NUO ERI1 SA PN1 SERT VSP
Irikseltä ihan mieletön tulos tuolta päivältä! En kyllä olisi ihan heti uskonut.

Näyttelyn jälkeen purettiin leiriä, tilattiin ja syötiin pitsaa, rupateltiin mukavia ja oli siinä ohessa myös muuan tietokilpailukin. Ihana päivä takana. Ei muuta kuin hotellille nukkumaan ja keräämään voimia seuraavaan päivään.


Tänään olikin sitten vuorossa rotumestaruuksia rallytokon ja agilityn osalta. Olin ilmoittanut molemmat likat rallytokon namimölli-luokkaan ja olihan se kyllä hauskaa kun sai revittyä tarpeeksi itsetuntoa lähteä tekemään ihan vierasta juttua. Iriksen kanssa kerran aikaisemmin kokeiltu ja Rosen kanssa ei yhtään. Hauskaa meillä oli ja Iris sai pisteitä 68 ja Rose 72. Ihanat koiruudet. Nyt vain treeniä niin ohjaajakin ehkä osaa seuraavalla kerralla enempi.

7.6.2014

Islanninkoirien erikoisnäyttely Kokkolassa kuvina

Koirien omistajat ja kasvattajat voivat halutessaan kopioida kuvia omaan käyttöönsä (kotisivu, blogi).

Turisti

Saagelin Nör Nidhöttur 1. ROP TURISTI

Urospennut 5-6kk

Rekikelin Stefnir 1. KP VSP PENTU
Ginfaxi's Vákur Askur 2.
Urospennut 7-9kk

Smahildur's Blettur Berserkur 1. KP
Gelgja's Skirnir 2. KP
Smahildur's Binni Bokki 3.
Narttupennut 5-6kk

Rekikelin Sunna 1. KP
Rekikelin Snjóhvit 2. KP
Narttupennut 7-9kk

Turnukan Mysla 1. KP ROP PENTU
Turnukan Maya 2. KP
Smahildur's Bolla Bimbolina 3.
Gelgja's Skuld 4.
JUN urokset

Ginfaxi's Dagfinnur ERI1 SA VASERT ROP-JUN
Tuulenpuuskan Rasmus Hvekkursson ERI2 SA
Rekikelin Kormak ERI3
Ginfaxi's Dagbjartur EH4
NUO uros

Melody Fox's Mergursson ERI1
AVO urokset

Kári frá Klettakoti ERI1 SA PU4 SERT MVA
Tunturiketun Ingolfur Haförn ERI2 SA
Aitiorannan Dyri Dagdraumur ERI3
Aitiorannan Bestur Brallari ERI4
Aitiorannan Kossi Kongur ERI
Tunturiketun Ylur Farri ERI
Aitiorannan Efstur Eldraudur EH
Aitiorannan Kafteinn Krokur EH
Bjarmi EH
Garpur EH
Alfur H
VAL urokset

Tuulenpuuskan Petur Naskursson ERI1 SA PU2
Rekikelin Djákni ERI2 SA PU3
Turnukan Hvekkur ERI3 SA
Rekikelin Darri ERI4 SA

Aitiorannan Imir Isbjörn Jolsson ERI
Punapihlajan Rosti ERI

VET urokset

Vuoreksen Zimba ERI1 SA PU1 ROP-VET ROP
Tunturiketun Udi Raudsokki ERI2 SA
Rekikelin Hringur ERI3
Blenmarin Ari Idason ERI4
JUN nartut

Sindra Sóldögg ERI1 SA VSP-JUN
Rekikelin Kolfreya ERI2 SA
Tuulenpuuskan Ros Emmasdottir ERI3 SA
Aitiorannan Ögn Örlagagydja ERI4
Ginfaxi's Dagsbrún ERI
Ginfaxi's Dagstrarna ERI
Vongoivan Iris EH
NUO nartut

Ketunsaran Iris Lunudottir ERI1 SA PN1 SERT VSP
Aitiorannan Astsael Anemona ERI2
AVO nartut

Vongoivan Drifa ERI1 SA PN3 VASERT
Aitiorannan Glanna Galdrakona ERI2 SA
Katimon Meyja ERI3 SA
Aitiorannan Dama Dimmalimm ERI4 SA
Aitiorannan Dalla Dunros ERI
Aitiorannan Disa Dvergadrottning ERI
Aitiorannan Grima Gullklumbur ERI
Aitiorannan Kata Kvennagull ERI
Ginfaxi's Mirra Solrun ERI
Katimon Kimni ERI
Nokkapokan Myssla ERI
Tunturiketun Önn Abba ERI
Aitiorannan Bjalla Bondaros EH
Aitiorannan Marsa Mjallhvit EH
Blenmarin Brenna EH
Vongoivan Dimma EH
Ginfaxi's Muska Sólmyrkva H

VAL nartut

Melodia ERI1 SA PN2
Ketunsaran Otra Unur ERI2 SA
Surtsey's E-Emma ERI3 SA
Aitiorannan Nordanstjarna ERI4 SA


Frá Blönduós Netla Engilfrid ERI

Rekikelin Vigdis ERI
Saagelin Náttstjarna ERI
Tunturiketun Jorunn Vorperla ERI
Tunturiketun Jöklasóley Varda ERI
VET nartut

Una ERI1 SA PN4 VSP-VET
Rekikelin Mette-Marit ERI2 SA
Hekla frá Timburhúsinu ERI3 SA
Fina van de Swaenepoel ERI4 SA
Aitiorannan Öskubuska ERI
Smahildur ERI
Aitiorannan Öggva-Aska EH