5.4.2014

Pitkästä aikaa maalla

On se kumma, että on ollut olevinaan niin kiire tai koirat sairaana ja Iriksellä juoksut ja Rosella alkamassa, ettei ole kerennyt Näpillä käymään! Olen viimeksi Näpillä käynyt 8. helmikuuta jolloin oli yhteislenkki. Tuolloin myös viimeksi näin Miken ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun näin pojan eilen pitkästä aikaa!


Ei ollut riemulla taaskaan rajaa kun tytöt pääsivät Näpille. Iriksellä tosin välillä meinasi mennä hermo Miken paimentamisen kanssa, mutta hampaan esittelemistä kummempaa ei onneksi käynyt.


Muutoinkin oli taas niin mukavaa olla maalla, poissa kaupungin hälinästä, raittiissa ilmassa!


Mikestä on kasvanut aikamoinen hurmuri eikä tuo kasvaminen kyllä tuohon vielä jää! Ilmoitettiinkin eilen äidin kanssa Mikke ensimmäiseen näyttelyynsä, Haminaan pentuluokkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti