9.2.2014

Vuoden ekat ohjatut tokot

Vihdoinkin päästiin ohjattuihin tokotreeneihin Iriksen kanssa ja voi vitsit miten mielettömän hieno tunne olikaan päästä tekemään neidin kanssa! Tehtiin perusasentoa/istumista, seuraamista sekä maahanmenoa. Perusasento meillä on hyvä, samoin seuruu kun siihen riittää intoa. Maahanmenossa ollaan edistytty sen verran, ettei Iris enää peruuta mahan. Tosin perusasennosta maahan mennessä jää vinoon, mutta sitä aletaankin nyt treenaamaan enempi.

Tunnin kestoiset treenit oli kyllä ihan hirmuisen pitkät, mutta hyvin selvittiin. Treenin loppupuolella hallin nurkassa oli minulle näkymätön mörkö, mutte Irikselle ilmiselvä. Käytiin vähän ulkona peuhaamassa ja mentiin sisälle jatkamaan ja kaikki oli taas hyvin. Seuraamiset oli kyllä siinä kohin vähän jo mitä oli, mutta saatiin me pieniä onnistuneita pätkiä tehtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti