3.11.2013

Pientä treeniä

Ollaan muutamia kertoja treenailtu pienellä kaveriporukalla ja saatiin nyt pitkästä aikaa itsemme liikkeille ja vähän treenailtiin. Suunnilleen tunnin verran treenailtiin kuka mitäkin.

Aloitin Rosen kanssa. Treenikamuna on ongelmakoirakouluttaja koirakoulu Sarkasta niin hän teki Roselle pienimuotoisen pentutestin. Vähän kova, iloinen, reipas ja rohkea. Saan hyvän harrastuskoiran pikkuisesta.

Kuitenkin, vähän ohiteltiin trenaavia koirakkoja Rosen kanssa kontaktissa. Harjoiteltiin myös istumista, maahanmenoa, kontaktia ja paikallaan oloa. Siinä oli ihan tarpeeksi nuoremmalle.

Iriksen kanssa treenailtiin toko-juttuja nyt kun ohjattuja treenejä ei ole talvella tiedossa. Iriksen kanssa treenattiin seuraamisen käännöksiä ja pysähdyksiä, perusasentoa ja paikkamakuuta. Kokeilin myös jättää Iriksen istumaan paikallensa aina hetkeksi.

Mukavat treenit oli! Pari kaveria kerkesi jo lähteä ja jäätiin vielä hetkeksi AEn kanssa treenailemaan. Meillä on tarkoitus hakeutua agilityä kokeilemaan ensivuoden puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti