28.9.2013

Rosen ensimmäinen viikko kotona

Ensimmäinen viikko kahden koiran taloudessa on mennyt hyvin! Alkuun Iris oli sitä mieltä, että jos pientä ei huomaa niin ei sitä ole olemassakaan. Tällä hetkellä neidit ovat kuin paita ja peppu

Viikko sitten lauantaina kotiuduttiin melko myöhään illalla kotiin. Iristä hakiessa tapasi Rose samalla Rodin ja Danan, paljoa muuta ei tuona päivänä sitten tehtykkään autossa köröttelyn lisäksi.


Sunnuntaina käytiin maaseutumatkailemassa ja kertomassa porukoille uudesta perheenjäsenestämme. Päivä hurahtikin sitten siinä.


Maanantaina eläimet olivat ensimmäistä kertaa keskenään omineen "työpäiväni" ajan. Hyvin oli mennyt, mitä nyt Iris oli myös tehnyt tarpeensa sisälle. Illemmasta sitten vain oltiin, leikittiin ulkona ja sisällä.


Tiistaina ei tapahtunut juurikaan mitään ihmeellistä.


Eikä keskiviikkona.


Torstaina tapahtui: Rose tuli mukaan "töihin", pennulle laitettiin parvorokote. Sai myös samalla opetella olemaan häkissä, josta neiti kertoi hyvin kuuluvalla äänellä mielipiteensä. "Työpäivän" päätteeksi suunnattiin moikkaamaan Hermannia.


Perjantaina "töiden" jälkeen äitini tuli hakemaan minua ja koukattiin koirat kyytiin ja lähdettiin käymään Haminassa mummini luona. Koirat osasivat olla tosi nätisti ja olivat väsyneitä kun kävin niitä juoksuttamassa lähimetsässä.


Tänään meno onkin ollut astetta hiljaisempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti