9.12.2012

Íris esittäytyy


Kävin tänään Vantaalla Ketunsaran kennelissä katsomassa pientä koiranpentua, joka on minun tuleva haukkuni. Kyllä se neiti vei sydämen mennen tullen, ei siinä auttanut vastaan sanoa mitään.

Koirasta olen haaveillut pikkutytöstä asti ja melkein ensimmäisen oman koirani sain ollessa 10 vanha, mutta talossa oli jo yksi koira joten toisen koiran hankinta sitten unohdettiin siinä vaiheessa. Olen oikeastaan tyytyväinen, etten vielä siinä vaiheessa saanut omaa koiraa, sehän olisi muuten jäänyt maalle äidilleni minun muuttaessa kaupunkiin.

Zero (isä) ja Luna (äiti)
Alkuun oli suunniteilla keinosiemennyksellä saattaa Luna tiineeksi, mutta kasvattaja päätyi kuitenkin käyttämään astutuksessa Zero -nimistä urosta, joka kuvien ja kuuleman mukaan vaikuttaa oikein tomeralta koiralta. Kaikki kuitenkin onnistui hyvin ja astutus tapahtui aivan luomuna ilman keinosiemennyksiä. Luna ultrattiin ja masussa näkyi kolme pentua.

Luna ja Íris synnytyksestä selvinneinä
Vaikka astutus onnistuikin luomuna, oli synnytys sitten asia erikseen. Lunalla oli heikot supistukset ja ahtaat paikat, joten ensimmäinen pentu syntyi kuolleena kasvattajan kotona. Loppusynnytyksen ajaksi Luna vietiin eläinlääkäriin, jotta muut pennut saataisiin elävänä ulos. Toinen pentu oli melkein päässyt maailmaan, kunnes Lunalta loppui puhti ja pentu jäi puristuksiin. Viimeisen kanssa eläinlääkäri sai tehdä töitä ja saatiin sieltä edes yksi pentu hengissä ulos. Luna oli todella väsynyt synnytyksen jäliltä.

Huomaa mahasta, ettei nisille ole kilpailua
Ainoana pentuna, Íris hakee kaveria Lunan mustekalalelusta

Koska Luna sai vain yhden pennun, ilmoitettiin äiti varaemojärjestelmään eikä kulunut kauaakaan, kun tuli jo soitto, että kuusi bichon frisé -pentua tarvitsee varaemoa.

Luna ja bichon frisé -pennut
Íris ja bichon frisé -sisarukset
Luna hyväksyi vieraat pennut ongelmitta. Íris saattoi hieman mököttää, kun ei kaikki tissit olleet vain hänelle. Valitettavasti pienet valkoiset olivat syntyneet keskosina ja kolme niistä kuoli ensimmäisen yön aikana kasvattajan luona. Bichon frisét olivat Lunalla muutaman päivän, kunnes pennut vietiin pienemmille nisille. Näin sai Íris taas kaikki tissit itselleen.

Luna ja Íris
Ensimmäistä kertaa kiinteää ruokaa
Ensin ajattelin, että näkisin Íriksen ensimmäisen kerran vasta sitten, kun koiraa menisin hakemaan, mutta en malttanut tyytyä pelkkien kuvien katseluihin, niin pitihän se mennä tyttöä katsomaan. Näin samalla myös äitikoira Lunan ja Lunan omistajat.

Luna
Íris oli käynyt muutaman kerran jo ulkona, mutta tänään käytiin pienen pallon kanssa ulkoilemassa kahdesti. Hienosti teki pissit ja kirmasi niin iloisena ja villinä siinä meidän ympärillä. Íris myös hoksasi, miten hauskaa on olla työntämässä kuonoa lumeen.

Íris kuono lumessa
Nimi Ketunsaran Íris Lunudottir "Iiris"
Syntynyt 8.11.2012
Sukupuoli naaras
Rotu islanninlammaskoira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti